Vuoden viimeisessä uutiskirjeessä mm. tuoreita kuulumisia päästöttömän työmaat green deal -sopimuksesta, pohdintaa big datasta ja sen hyödyntämisestä

Tilaa kuukausittainen uutiskirjeemme eli kooste alla olevista uutisista suoraan sähköpostiisi. Voit valita sinua kiinnostavat aiheet, jolloin lähetämme sinulle postia vain niistä. Sinulla on myös mahdollisuus ilmoittaa tapahtumakalenteriimme oma, kestäviin ja/tai innovatiivisiin hankintoihin liittyvä maksuton tilaisuutesi.
Vuoden viimeisessä uutiskirjeessä mm. tuoreita kuulumisia päästöttömän työmaat green deal -sopimuksesta, pohdintaa big datasta ja sen hyödyntämisestä
Julkisella sektorilla suurin osa energiasta kuluu kiinteistöjen lämmitykseen ja niiden muuhun energiankäyttöön sekä esimerkiksi joukkoliikenne- ja
Työmailla käytetään vielä polttomoottorikäyttöisiä työkoneita, joista aiheutuu sekä hiilidioksidipäästöjä että lähipäästöjä. Siirtyminen
Puurakentamisen kirjaaminen kuntastrategiaan tukee kunnan ilmastotavoitteiden saavuttamista ja helpottaa puunkäytön lisäämistä rakennushankkeissa
Työmailla syntyvien päästöjen vähentämiseen tähtäävä green deal -sopimus käynnistyi syksyllä 2020. Toimialalla eletään haastavia aikoja, mutta green dealin mukaiset tavoitteet ovat edenneet hyvin. Sopimukseen otetaan edelleen mukaan myös uusia organisaatioita.
Iin kunnanjohtaja Marjukka Manninen vieraili KEINO-osaamiskeskuksen ja Futucastin podcastissa keskustelemasssa siitä, miten kuntaa johdetaan rohkealla
Kunnat ja muut julkistoimijat ovat tänä syksynä tehneet erilaisia nopeita energiansäästötoimenpiteitä, joilla on vastattu energiankäytön
Luomu-, lähi- ja pientuottajien elintarvikkeiden käytön haasteena julkisissa ruokapalveluissa on usein se, että tuotannon volyymi ei riitä isojen
Tuore pohjoismainen tutkimus tuo esille kiertotalouden ja vähähiilisyyden synergioita talonrakentamisessa. Kolmen tapaustarkastelun avulla tuodaan
Pohjoismainen Nordic Vision - Circular and Climate Friendly Public Procurements –hanke on julkistanut 600 000 DK rahoitushaun innovatiiviseen
Haitallisten aineiden vähentäminen varhaiskasvatuksen hankinnoissa – kestävien hankintojen green deal –sopimuksen puitteissa laaditut
Julkisten hankintojen kestävyyttä voi vauhdittaa vaikuttavasti, kunhan työlle tarjotaan laajempaa taustatukea, aikataulut, työkalut ja keskusteluja
KEINO-osaamiskeskuksen neljäs hankintojen vaikuttavuuden johtamisen kehitysohjelma KEINO-akatemia on käynnistynyt lokakuussa, ja jatkaa ensi vuoden
KEINO-osaamiskeskuksen neljäosaisen Futucast podcast -sarjan toisessa osassa Isak Rautio keskustelee Työn ja talouden tutkimuslaitos Laboren johtajan
Terveydenhuollon toiminnasta aiheutuu 5 % Suomen kansallisesta hiilijalanjäljestä. Tuosta osuudesta terveydenhuollon yksiköissä tehtävät hankinnat
Pohjoismaisen ministerineuvoston rahoittamassa hankkeessa vauhditetaan kiertotaloutta ja vähähiilisyyttä järjestämällä yhteispohjoismaisia
Julkiseen rakentamiseen sisältyy suuri kiertotalouden vaikutuspotentiaali. Rakennushankkeissa käytetään runsaasti luonnonvaroja ja niiden
Elokuun lopussa joukko yksityisen ja julkisen sekotorin edustajia kokoontui yhteen keskustelemaan ja kuulemaan puheenvuoroja, jotka käsittelivät
Syksyllä 2022 käynnistyvässä innovaatioakatemiassa erityisteemana ovat älykkään kaupungin innovatiiviset hankinnat. KEINO-osaamiskeskus tarjoaa
Maa- ja metsätalousministeriö ja Motiva selvittävät syksyn aikana julkisissa ruokapalveluissa tarjotun ruoan kotimaisuusastetta sekä vastuullisia